keskiviikkona, helmikuuta 12, 2014

Erilaisia kärkikavennuksia

Tein tulevaisuutta varten erilaisia kärkikavennuksia malliksi.
Luennoilla on tylsä istua ilman tekemistä ja minulla ei ollut mitään suurempaa tekeillä, joten kehittelin tällaista välitekemistä.

Erilaisia kärkikavennuksia

Nelitahokavennus;
joka puikon lopussa 2 oikein yhteen
Havainnollisuuden vuoksi oikeanpuolimmaiseen tehty kavennukset nurin yhteen, jolloin nähdään selvemmin miten kavennus muodostuu ja missä kohtaa ne täytyy tehdä. Kavennukset tehdään siis joka puikon lopussa neulomalla kaksi yhteen.

Aina kaksi yhteen kavennus
Myös tässä on havainnollisuuden vuoksi vasemman puolimmaiseen tehty kavennukset nurin yhteen, jolloin nähdään selvemmin miten kavennus muodostuu ja missä kohtaa ne täytyy tehdä.

Nauhakavennus
Nauhakavennuksessa tehdään kavennukset 1. ja 3. puikon alussa 2 silmukkaa oikein yhteen ylivetäen ja 2. ja 4. puikon lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen.

Spiraalikavennus
Spiraalikavennuksessa siirretään kavennus kohtaa aina yksi pykälää eteenpäin, jolloin ei synny selvää kavennuslinjaa neuleen kärkeen.

1. kierroksella neulotaan puikkojen ensimmäiset silmukat ylivetäen yhteen ja loput silmukat normaalisti. 2. kierroksella ensimmäinen silmukka neulotaan oikein ja 2. ja 3. silmukka neulotaan oikein yhteen ylivetäen. Ja joka kierroksella siirretään kavennuskohtaa aina yhdellä silmukalla eteenpäin.

Tähtikavennus

Googlen pojilta ku kysyy niin tähtikavennukseen löytyy hyvin ohjeita. Samoin näihin muihinki kavennuksiin saa hyviä ohjeita googlettamalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti