keskiviikkona, huhtikuuta 17, 2013

Neulakintaat

Neulakinnas-tekniikka on hyvin vanha tekniikka, minkä neulominen on sitten syrjäyttänyt. Tällä tekniikalla saa hyvin kestävää ja tiivistä pintaa. Neulakinnas-tekniikka on nykyään harvinaista, mutta se on osa käsityöhistoriaa, että on yleissivistävää tietää tästä tekniikasta ja osata se. Nimestä voi jo päätellä, että tätä tekniikkaa tehdään neulalla, tähän on omanlaisensa neula, mutta paksu parsinneula käy myös.

Kurssilla on käynyt ilmi, että aikaisemmin erilaisia käsityötekniikoita on arvostettu melkoisen paljon. Tämä tekniikka on myös ollut niitä arvostettuja. Naisia, jotka eivät ole osanneet tätä tekniikkaa tehdä, ei ole pidetty kovin arvostettuina. Hassua miten aikojen saatossa on tällainen on poistunut. Uskon, että vieläkin arvostetaan naisten (ja miesten) käsityöosaamista. Erilaiset blogit ovat mielestäni hyvä esimerkki tästä, että omaa ja muiden käsityöosaamista halutaan tukea ja seurata, ottaa mallia ja jakaa ideoita. Ehkä ihan hyväkin, ettei naisia arvoteta tietyllä tapaa vain käsityötaitojen mukaan :)

Kurssilla me kokeilimme kaksivaiheista tapaa neuloa, mikä on yleisin tapa Suomessa. Alla on linkkejä, joista löytyy ohjeita tämän neulekinnas-tekniikan tekemiseen. Kokeilimme tunnilla aloitusnauhan tekemistä sekä lapasen jatkamista spiraalimaisesti. Mielestäni tekniikka oli melko yksinkertainen silloin, kun langat oli hyvässä järjestyksessä ja niistä näki heti mitkä poimitaan. Kokeilun tein villalangalla. Välillä työssä taas ei meinannut tietää mitä lankoja olisi pitänyt poimia. Ymmärrän nyt hyvin, miksi tätä tekniikkaa on arvostettu.




Halusin kokeilla tällä tekniikalla lapasten tekemistä. Langaksi valitsin huopuvan paksun langan, jotta työstä tulisi tiivis ja mielestäni lapaset saisivat huopua käytössä. En ajatellut huovuttaa lapasia kunnolla, jotta neulakinnas-tekniikan kuvio näkyisi. Aloitin lapasten tekemisen sormien päistä ja etenin ranteita kohti. Peukalon tein taas sormen tyvestä sormen päähän. Opin lapasia tehdessä paljon tekniikasta. Esimerkiksi lapasen lopettamisessa reunassa piti hieman soveltaa, jotta reunaan ei tulisi jyrkkää reunaa. Tein tämän niin, että en pitänyt peukaloa lankalenkkien välissä, jolloin jälki hieman kapeni. Peukalon aloitus oli toinen hankala paikka. Mielestäni tekniikan oppi kuitenkin melko äkkiä. Itse yritin katsoa työtä tehdessäni, miten langat kulkevat toisiinsa nähden. Kun ymmärsin tekniikan idean, niin soveltaminen oli helpompaa. Pidin tekniikasta ja lapaset tulivat melko nopeasti valmiiksi. Olisin ehkä toivonut jäljestä siistimpää ja tasaisempaa, mutta ymmärrän ettei ensimmäisellä kerralla välttämättä taito ole ihan hallussa. Pidän neulekintaan pinnasta, se on ikään kuin raidallinen. 



Tässä muutamia neulakinnas-sivuja, joista on varmasti apua tätä tekniikkaa tehdessä:

http://www.neulakintaat.fi/1 --> kattava sivusto neulakintaista
http://www.youtube.com/user/Neulakintaat --> erilaisia videoita neulakintaan tekemisestä
http://yle.fi/uutiset/hautaloydoista_tuttu_neulakinnas_on_tekemassa_paluun/6446466 --> artikkeli aiheesta
http://arjasart.punomo.fi/teeitse/page/2790 --> punomo-sivustolta asiasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti