torstaina, joulukuuta 19, 2013

Kudontaa kangaspuilla

Tässä muutama kudonta -kurssilla tehty työ, joka on odottanut päivittämistä tänne blogiin. 

Kudottu istuintyyny:


Tämän kudotun istuintyynyn tein hetken mielijohteesta, kun lointa jäi ylimääräistä kangaspuihin. Halusin jotain pirteää ja päätin hyödyntää kaikkia itseltäni ja muilta ylijääneitä kuteita. Tein mielivaltaisesti erivärisiä raitoja, mutta tein kuitenkin tyynyyn pohjalle mustia ja valkoisia raitoja tasapainottamaan kokonaisuutta. Lisäksi tein värillisillä kuteilla muutamia heittopoimintoja tuomaan lisäilmettä tyynyyn. Toisen puolen tyynystä tein lakanakankaasta, ja ylimääräisestä fleecekankaasta. Ajattelin fleecekankaan tukevan ja tuovan hieman lisäpehmeyttä ja –muhkeutta tyynyyn, kun sen kiinnittää lakanakankaan sisäpuolelle. Ompelin tyynyn kalalangalla käsinpistoin suoraan tyynyyn päälle. Tyynyä ei tarvitse luultavasti pestä kovinkaan usein, joten en tehnyt päällistä irrotettavaksi. Pesun ajaksi tyynyn voi siis ratkoa yhdeltä reunalta auki.

Tätä kudonnaista oli todella rentouttavaa tehdä. Ilman mitään varsinaista suunnitelmaa, työn tekeminen oli hauskaa ja terapisoivaa. Pystyin tekemään raitoja aina hetken mielijohteesta ja värien valinnasta tuli hauska ajatusleikki.


Kudottu räsymatto keittiöön:

Kuteiden leikkausta















Maton kudontaa















Keittiöni odotti mattoa, joten minulla oli heti ajatuksena, että mattoni tulee omaan käyttöön. Maton suunnittelu tuotti vaikeuksia, sillä vaatimukseni muuttuivat koko ajan. Kokeilemalla kehyspuilla erilaisia tekniikoita, pääsin lopulta lopputulokseen siitä, millaisen maton tekisin. Halusin nimenomaan, että mattooni tulisi jotain perinteisestä raitamatosta poikkeavaa.


















Kudonta oli erittäin mukavaa ja leppoista puuhaa. Muiden koulukiireiden keskellä oli kivaa päästä välillä sulkeutumaan koulun pohjakerrokseen paukuttamaan mattoa. Erityisesti maton loppuvaiheessa, kun työskentely oli rutiininomaista, ajankulua tuskin huomasi ja ajatukset saivat hetken aikaa rauhoittua. Hieman täytyi kuitenkin miettiä maton tekemisessä, raitojen kohtia ja mittailla, jotta matosta tulisi suunnitelmien mukainen.

Sängynvierus nukkamatto:

Valmis ryiymatto


Ryijymaton materiaalit







Tässä on ryijymatto, jonka nukat olen leikannut vanhoista fleecepuseroista ja -housuista leikkaamalla. Lisänä käytin vähän ostofleecekangasta, jotta matostani tuli halutun mittainen. Idean sain työlleni siitä, että ensimmäisenä aamulla kun herää, on inhottava laskea jalat kylmälle lattialle. Halusin siis tehdä itselleni sängynvierusmaton, joka olisi ihanan pehmoinen ja lämpöinen. Musta on väri, joka sopii sisustukseeni, ja se oli myös väriltään helpointa löytää kirpputoreilta. Työ oli hitaasti etenevää, ja tunnin aikana sain tehtyä vain 10–15 cm. Lisäksi työntekoa hidasti se, etten aluksi osannut arvioida miten paljon ryijynukkia tarvitsee, joten jouduin leikkelemään työskentelyn lomassa lisää nukkia vaatteista. Jouduin myös lähteä etsimään lisää fleecekangasta kirpputorilta nukkien loppuessa. Nukkarivejä tein noin neljän kerroksen välein. Matosta tuli pehmoinen ja muutenkin minua itseäni miellyttävä. Maton reunoihin jätin kalalanka aloituksen sekä päärmevaran, jotka ompelin sitten käsin kiinni. Kokeilutilkussani tein kokeilun makaavanukkaisena ja tiheä- eli pystynukkaisena ja miellyin pystynukkaiseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti