Minna
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minna. Näytä kaikki tekstit
sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2014
Farkkujen pilkkomista
Tänään touhusin iltapäivän puhteeksi vanhoista farkuista shortsimallin ja ylijääneistä lahkeista syntyi pusseja roikottimilla käytettäväksi esimerkiksi vessaan. Homma oli helppo ja nopea :)
Tunnisteet:
Kierrätys,
Korjausompelu,
Minna,
Ompelu,
Tuunaus
lauantaina, huhtikuuta 26, 2014
Palmikko-Poncho
Tein äidilleni lahjaksi tällaisen ponchon. Ohje on Suuren Käsityölehden 9/2011 lehdestä (keskikoko). Hyvin onnistui ja äiti oli onnellinen, saatanpa tehdä itsellenikin vielä joskus tuollaisen :)
tiistaina, helmikuuta 11, 2014
Swantsit
Tässä myös minun Swantsi-luomukseni! Nämä ovat nyt ensimmäiseni ja harjoittluversio, mutta erittäin mukavat päällä. Alkuperäinen villapaita oli valtava ja varsinkin vyötäröstä joutui ottamaan paljon ylimääräistä pois. Kolme villapaitaa odottaa vielä tuunaamistaan Pantseiksi, mutta eiköhän nekin tänne saada sitten :) Nämä onnistuivat nopeasti kaverin avustuksella, kun omat raajat eivät riittäneet.
maanantaina, joulukuuta 16, 2013
Ommeltu moukari
Luokanopettajaopintoihimme kuuluu liikuntakasvatuksen perusteet -kurssi. Kurssilla meillä oli tehtävänä koota itsellemme tulevaisuutta varten opetusmateriaalia ja ideoita opetukseen. Käsityöopettajaksi lukevina päätimme toteuttaa omaperäisen moukarin ompelemalla sen jämäkankaista ja täyttämällä herneillä.
Itse moukari on avattuna suorakulmionmuotoinen. Hihna on kiinnitetty suorakulmion molempiin päihin kiinni ja tämän jälkeen yhdistetty hihnat keskeltä yhteen, jolloin ollaan saatu aikaan pallomainen moukari. Käden sija on myös ommeltu lenkistä sopivan mittaiseksi.
Pahoittelemme huonoa kuvaa, josta ei käy kunnolla ilmi, moukarin kaava.
Itse moukari on avattuna suorakulmionmuotoinen. Hihna on kiinnitetty suorakulmion molempiin päihin kiinni ja tämän jälkeen yhdistetty hihnat keskeltä yhteen, jolloin ollaan saatu aikaan pallomainen moukari. Käden sija on myös ommeltu lenkistä sopivan mittaiseksi.
Pahoittelemme huonoa kuvaa, josta ei käy kunnolla ilmi, moukarin kaava.
torstaina, marraskuuta 29, 2012
Kravatille kyytiä
Kirppareilta löytyy mieletön määrä erilaisia kravatteja. Me keksimme niille muutaman uusiokäyttötarkoituksen. Tässä yksi niistä: rusettikaulus.Työohje:
1. Tee kravattiin näyttävä rusetti niin, että kravatti on kaulassasi tätä tehdessä.
2. Mallaa kravatista sopiva esim. t-paidan pääntiehen.
3. Neulaa kravatti oikeaan kohtaan paitaa kiinni (huom! mihin rusetin asettuvan).
4. Ompele käsin kravatti paikoilleen. Voit joutua tekemään pieniä muotolaskoksia kravattiin, jotta se istuu kailallesi parhaiten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




