keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Märkähuovutus - huopapitsi & statement-kaulakoru

Hei,

tänään meillä oli märkähuovutuksesta demokerta. Ennen tätä demoa meidän piti miettiä, mikä on eniten mieleen jäänyt märkäuovutustyö, minkä tähän mennessä elämässään on tehnyt. Minun valintani oli ketun mallinen kaulahuivi. Olen tehnyt sen noin 14-vuotiaana käsityökoulussa ja vaikken sitä ole kuin kerran käyttänyt, niin olen pitänyt siitä hyvää huolta.

Koska olen itse pitänyt aina huovutuksesta, niin tuli yllätyksenä etteivät kaikki kurssilaiset pitäneet huovutuksen tekniikoista. Opettajana minun pitää ottaa tämä asia huomioon ja yrittää saada oppilaat innostumaan huovutuksen ihmeellisestä maailmasta. Tunnilla puhuimme, että yksi keino saada oppilaat motivoitumaan on käyttää heidän omia mielenkiinnon kohteitaan motivaation lähteenä. Esimerkiksi jos joku oppilaista ratsastaa, niin  hän voisi tehdä hevosiin tai ratsastamiseen liittyvän työn. Tehtävänantojen tulee tällöin olla melko vapaat aiheeltaan.

Tällä demokerralla kokeilin huopapitsin (eng. lace gelting) tekemistä. Huopapitsi on venäläisen taiteilijan Aleander Pilinin kehittämä työtapa. Lopputuloksena on ristikkomainen huopakappale. Omassa kokeilussani käytin melko vähän villaa, jolloin ristikosta tuli pieni ja ohut. Jos tällä tekniikalla haluaisi tehdä vaikka pannunalusen, pitäisi villaa käyttää aika paljon. Tähän tekniikkaan löytyy ohjeita esimerkiksi käspaikan sivuilta (http://www.kaspaikka.fi/huovutus/huopa-tol2003/index.html).


Varsinainen huovutustyö minkä tein demon aikana alkuun ja viimeistelin kotona oli statement-kaulakoru. Demon aikana kurssillamme olevat vaihto-oppilaat kertoivat virolaisesta tytöstä, joka tekee näyttäviä huovutettuja koruja. Laitan hänen sivujensa osoitteen tänne myöhemmin, jos saan sen selvitettyä. Hänen koruistaan innostuneena aloin tehdä omaa korua. Aluksi minun oli tarkoitus tehdä yksinkertainen huovutettu pötkö, jonka kietoisin rannerenkaaksi. Pötköstä tuli kuitenkin paljon paksumpi kuin oli tarkoitus, joten päätin tehdä siitä kaulakorun. Pötkö itsenään olisi ollut hieman tylsän näköinen, joten lisäsin siihen huovutettuja palloja. Pidän siitä, miten eritavoin huovutettuja palloja voi käyttää (koruja, pannunalusia, mattoja, koristeita...). Kokeilin itse ennen joulua tehdä palloista korusarjaa (http://kassahommia.blogspot.fi/2012/11/huovutetuista-palloista-tehtyja-koruja.html). Palloissa on myös se hyvä puoli, että niitä on kohtalaisen nopea tehdä kaikenlaista. Huopapalloilla voisi saada jotkut oppilaat innostumaan huovutuksesta. Korun "lukon" tein niin, että toiseen päähän pötköä tein solmun, mitä neulahuovutin, ettei se aukea. Toiseen päähän tein lenkin, minkä kiinnitin myös neulahuovuttamalla. Vahvistin lenkkiä lisäämällä siihen hieman ylimääräistä villaa neulahuovutuksen aikana. Huovutuksessa on mielestäni mahtavaa se, että töistä saa helposti viimeistellyn näköisiä. Tässä korussa esimerkiksi lukkoon ei tullut saumoja tai muita näkyviä rakenteita.


keskiviikkona, tammikuuta 16, 2013

Neulahuovutettu peikon pää

Ensimmäisellä demokerralla neulahuovutimme vaahtomuovista muotoillun palan päälle erilaisia hahmoja. Ennakkotehtävänämme oli suunnitella hahmoa etukäteen, miettiä sen luonnetta ym. Minun hahmoni on pieni peikko. Hän on vasta lapsi ja sen takia käytän rohkeasti värejä. En usko, että ehdin tämän kurssin aikana tekemään peikosta kokonaista käsinukkea, mutta yritän tulevaisuudessa saada sen valmiiksi. Haluaisin käyttää käsinukkea koululuokassa, minkä takia yritän tehdä hahmosta unisexin, jotta kaikki lapset voivat samaistua häneen. Unisex-lookki ja melko ilmeetön naama auttaa lapsia toivottavasti myös käyttämään mielikuvitustaa esimerkiksi näytellessään käsinukella. 



En laita tähän ohjeita sen hahmon pään tekemisestä, koska ohjeita löytyy muualtakin. Sen verran sanon, että tekeminen vaatii melko paljon aikaa, mutta itse pidin tekniikasta kovasti. Suunnitelmastani ja aloitetusta päästä huomaa sen, ettei suunnitelman kannata olla liian tarkka. Minullakin suunnitelma eli aika paljon jo tähän vaiheeseen päästessä. Mahdollisia suunnitteluvälineitä voisivatkin perinteisten väri- ja lyijykynien sijaan olla vaikka vesivärit, muovailuvaha tai liitutaulu. Laitan tähän kuvan ensimmäisen kahden tunnin aikaan saavutuksestani, ja toivottavasti kurssin lopulla näytän vielä kuvan valmiista naamasta :)

Loppuun vielä muutamia teemoja, joilla tällaisia hahmon päitä voisi lähteä vaikka oppilaiden kanssa suunnittelemaan: Kalevala, unien hahmot (vaikka painajaisten kummajaiset), satuolennot, oma kuva, idolien muotokuva, eläimet...


Taidon oppiminen ja opettaminen luento ja siitä nousseita mietteitä


Teen tämän lankatyöt ja huovutus -kurssin kanssa samaan aikaan syventävää harjoittelua kakkosluokalla ja siellä minä opetan vastuuaineenani käsitöitä näille oppilaille. Tämän luokan käsityön tunteja seuratessani olen päässyt kokemaan joitakin tähän kurssiin hyvin liittyviä hetkiä ja tilanteita. Tässä yksi niistä: 
Käsityötunnilla olin myös seuraamassa kaksi tuntia. Tunnin aiheena oli solmeilu ja tasosolmu. Lapset tekivät scoopidoo-naruilla (muovista venyvää ja ohutta) ja moppilangalla solmeillen. Teimme Minna Kovasen ja Pirkko Valkosen kirjan Käsityöntaito: Ideoita tekstiilityön, teknisen työn ja askartelun tekniikoihin sivun 30-31 pohjalta näitä töitä. Eräs tyttö ei meinannut muistaa miten solmun teko meni, joten keksin hänelle mielikuvatarinan solmusta. Tämä tuntui auttavan. Tarina meni jotenkin näin: Ensimmäinen lanka sukeltaa sillan ali ja hyppää toisen langan yli, sen jälkeen toinen lanka menee sillan päältä ja sukeltaa koloon. 
(syventävän harkan päiväkirjasta)
Käsityötieteen luennolla puhuimme taitojen oppimisen malleista. Tämän luennon aikana mietin edellä kuvaamaani mielikuvatarinan keksiminen oli hyvä oivallus. Mietin itse, että pitäisikö käsitöitä opettaa enemmän oikeilla käsitteillä ja tarkasti kuvaillen, mutta näin ei ollut. Ainakin pienillä lapsilla uskon tällaisten mielikuva ym. apukeinojen auttavan tekemisen alkuun pääsemistä ja taidon automatisoitumista sekä mieleen palauttamista. Työmuistimme on lyhyt, pystymme käsittämään vain noin 4-7 asiaa kerrallaan, joten muistikuvat voivat auttaa. 
Käsityön opettajana pitäisi muistaa monta asiaa joita ottaa huomioon opetusta suunnitellessa ja toteuttaessa. Tässä muutamia huomioita, joita minulle jäi mieleen luennolta:

- Ekspertti ei ole aina paras opettaja aloitteleville oppilaille

- Ihminen voi tarkkailla vain yhtä asiaa kerrallaan ellei toiminta ole pitkälle automatisoitunutta  esim. jos laitat musiikkia, niin valitse rauhallista taustamusiikkia mihin ei tarvitse keskittyä

- Motivaatiolla on suuri merkitys taidon oppimisessa: joko haluan oppia jonkun taidon, jotta voin saada esim. kivan pipon itselleni TAI taidon harjoittelu itsessään, esim. idolin/vanhemman/kaverin tekemisiä haluaa matkia --> suunniteltujen käsitöiden tulee motivoida monenlaisia oppilaita, mikä tuo haasteita opettajalle

- taidon opettaminen demonstraation avulla  ei liikaa vaihtoehtoja, vain oleellinen demonstraatioon, yleiskuva (kokonaisuus, mihin pyritään), osavaiheet,  visuaalinen tuki (auta oppijaa erottamaan havaittavaksi tarkoitetut asiat), mahdollista näkeminen, ei oppimista häiritseviä seikkoja, työote!, liikkeet hitaasti ja perustellusti verbaalinen tuki (selkeät ohjeet, ei ”tuosta tuonne ja siitä vaan”)  auta muistamaan (opeta samoin kuin oppimateriaalissa mitä käytät)  auta ymmärtämään (lyhyet perustelut)  aktivoi oppija mukaan (kysymykset, mielikuvaharjoittelu, verbaalinen harjoittelu, visuaalinen harjoitus, työparityöskentely)

- opettajana mieti harkiten minkä otteen ja tavan opetat oppilaille, koska opitusta tavasta on vaikeaa oppia pois. Onko ongelma jos joku lapsi osaa jo virkata, mutta ote on erilainen kuin mitä itse teet? Minusta tämä ei ole ongelma, kunhan työskentely sujuu oppilaalta. Jos asento olisi vaikka todella epäergonominen tai erityisen hankala tehdä, niin silloin saattaisin lähteä oppilaan kanssa harjoittelemaan uutta tapaa

- demonstraatio = ope tekee, ei oppilaat & yhteinen harjoitus eli johdettu harjoitus = kaikki tekee (yhteinen harjoitus toimii joskus, mutta usein on hyvä demonstroida ensin)

- tue itseohjautuvaa harjoittelua,  anna materiaalia johon tukeutua ja ohjaa käyttämään niitä, harjoittelun aikana verbaalista, visuaalista ja kinesteettistä tukea, kaikki oppilaat eivät tarvitse jatkuvaa apua, joten opeta heitä pääsemään eteenpäin työssään omatoimisesti

- puolen tunnin harjoittelun jälkeen tarkkaavaisuus alkaa heikentyä, mieluummin tehokkaasti tunti kuin kaksi löperösti

- oppilaille tulee kertoa taidosta ja sen oppimisen vaikeudesta, jolloin oppijalla on realistinen kuva ajan käytöstä. Esim. neulomista ei opi niin nopeasti, että villapaitoja voitaisiin neuloa jo ekalla luokalla, auta näkemään edistyminen, selkeitä välitavoitteita  harjoituksista ei liian helppoja eikä vaikeita, onnistumisen kokemuksia kuitenkin pitäisi tarjota

- opitusta suurin osa unohtuu ensimmäisenä päivänä, joten tue oppilaiden halua harjoitella kotonakin. Mielestäni ope voisi kertoa vanhemmille millä tasolla koulussa mennään käsitöissä ja ohjeistaa heitä, miten lapsia voi tukea käsitöiden tekemisessä kotona. Uskoisin, ettei käsitöistä tule usein läksyä, mutta mielestäni myös vanhempien olisi hyvä nähdä lastensa tekevän käsitöitä. Tämä sen takia, että he voivat nähdä lasten hienomotorisia taitoja samalla ja saada käsitystä vaikka lasten suunnittelutaidoista

kun oppilaalla on taidot automatisoituneet, hänelle voi näyttää ja ohjata soveltamaan

- ymmärtävän oppimisen kannalta olisi hyvä antaa taustalle periaatteita ja perustella tekemistä. Kun ohjaat toisen suunnittelua opettajana, niin ei pitäisi antaa valmiita vastauksia vaan laita oppija miettimään. Oppilaiden ajattelua ei tulisi rajoittaa omilla ennakkokäsityksillä käsitöistä (puhu ääneen mahdollinen hiljainen tietosi, jotta oppilas ymmärtää miksi itse käyttäisit vaika tiettyä materiaalia jossain työssä. Onko aina perinteinen ja hyväksi havaittu tilanteeseen sopiva? Voisiko välillä hullutella huolella?)


Aloittelijan voi olla vaikeaa päästä suunnitelman mukaiseen lopputulokseen. Millaiset suunnittelumenetelmät ja aiheet tukevat aloittelijan työskentelyä neulahuovutuksessa?
V: Mielestäni käsitöitä tehdessä suunnitelman mukainen lopputulos vaatii jo hieman taitoa ja omien kykyjen sekä tekniikoiden hallinnan ymmärtämistä. Aloittelijan on hyvä muistaa, ettei suunnitelmasta kannata tehdä liian hankalaa toteuttaa. Suunnitelman jatko-osana on mielestäni työvaiheiden pohtiminen. Jos tässä vaiheessa oppilas ei tiedä, miten jonkun osan suunnitelmastaan toteuttaa, hän voi pohtia olisiko suunnitelmaan toinen ratkaisu.
Oman kokemukseni mukaan huovutuksen lopputuloksista tulee harvoin tarkkoja, joten ehkä tällä tekniikalla sellaista ei kannata yrittääkään toteuttaa. Suunnittelussa käytetään usein lyijykynää, jolloin luonnoksista saa piirrettyä hyvin tarkkoja. Jos suunnitteluväline vaihdettaisiin paremmin tekniikkaa vastaavaksi, voitaisiin suunnitelmista saada paremmin lopputulosta vastaaviksi. Näin myös suunnittelemisesta tulisi uusi puoli esille, sellainen joka jättää varaa myös työskentelyn aikana työn muokkaamiseen. 

Tässä tämän päivän luennosta muutamia mietteitä. 

Terveisin, 
           Elina

Lankatyöt ja huovutus -kurssin aloitus


Hei kaikille,
tästä alkaa minun lankatyöt ja huovutus -kurssin oppimispäiväkirjani. Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa luokanopettajaksi, mutta käsityötiede on pitkänä sivuaineenani. Tämä kurssi suoritetaan vuoden 2013 kevään aikana ja toivon näistä blogipäivityksistäni olevan muillekin hyötyä ja iloa. Merkitsen kaikki tähän oppimispäiväkirjaan kuuluvat tekstit tunnisteella LaHu. Tekstejäni saa kommentoida ja olisikin mukavaa saada palautetta ajatuksistani ja tekemisistäni :)
Lähtökohtani tälle kurssille
Olen pitänyt itseäni aina taitavampana käsityön tekijänä, kun puhutaan lankatöistä. Minulle ompelutyöt ovat olleet haasteellisempia. Tämä johtuu ehkä siitä, että olen jo pienenä oppinut virkkaamaan ja sen jälkeen aika nopeasti neulomaan (tai kutomaan niin kuin meillä sanottiin). Minut opetti virkkaamaan naapurimme mummo Helmi ja minun oma mummoni. Ensimmäistä luokkaa käydessäni kävin Helmillä ”iltapäiväkerhossa” eli teimme yhdessä läksyni ja odotimme, että vanhempani tulivat töistä kotiin. Helmi on kertonut, että minä olin nopea tekemään läksyt, joten hänen oli keksittävä minulle jotain ylimääräistä tekemistä. Niinpä äkkiä kävi näin, että virkkuukoukku ja lankarulla vaihtuivatkin pian ketjusilmukoiksi, mitkä ylettyivät Helmin ulko-oven kahvasta aina minun omaan huoneeseeni asti.
Siitä kai innostukseni lankatöihin on syntynyt. Olen mielestäni hyvä perustekniikoissa ja teen siistiä jälkeä. Kuitenkin minulla on paljon tekniikoita opeteltavana ja mielestäni se onkin yksi lankatöiden hienouksista. Olen viimeisen puolen vuoden aikana usein miettinyt miten hienoa on, kun esim. neuloessa pelkillä oikeilla ja nurjilla silmukoilla saa todella erilaisia pintoja aikaiseksi. Periaatteessa siis saan nykyisillä perustaidoillani paljon jo aikaiseksi, mutta aina on mukavaa ja mielenkiintoista oppia uutta ja soveltaa sitä sitten. 
Mielestäni eräs hienous lankatöissä on myös se, että niissä voi soveltaa melko vapaasti. Esimerkkinä voin kertoa, että kun itse opin virkkaamaan niin en katsonut ohjeita vaikka pallon tekemiseen, vaan kokeilin miten lisäyksiä ja kavennuksia pitää tehdä, jotta pallon muoto säilyy. Kokeilun kautta on mielestäni mahtavaa oppia asioita, koska silloin niistä mielestäni oppii enemmän kuin ohjeesta lukemalla. Siinä oppii meinaan mielestäni järjen käyttöä ja oma-aloitteisuutta. 
Lankatöissä ja huovutuksessa minulla on paljon opittavaa opettamisesta. Tämä on myös eräs syy, miksi kurssi tuntuu itselle hyvin mieleiseltä. Haluan itse oppia uusia tekniikoita, mutta myös oppia siirtämään näitä oppeja ja taitoja tuleville oppilaileni. Olen itse soveltaja "tekijätyypiltäni", mutta sillä tavalla en voi opettaa vaikka pieniä lapsia virkkaamaan. Haluan kyllä opettaa heitä myös soveltamaan ja miettimään luovia ratkaisuja ongelmiin, mutta mielestäni perustekniikoita on hyvä harjoitella myös ilman sovellusta.
Tammikuisin terveisin,
                        Elina

P.S. Orientoiduin tälle kurssille tekemällä huovutetun maapallon märkä- ja neulahuovutuksella. Tässä linkki http://www.blogger.com/blogger.g?blogID=2005683470218620460#editor/target=post;postID=9002779973989535646 :)



torstaina, tammikuuta 10, 2013

Huovutettu maapallo

Tein huovutetun maapallon märkä- ja neulahuovuttamalla. Maapallo on noin tennispallon kokoinen. Aloitin pallon tekemisen valitsemalla erivärisiä villoja. Tein maapallon sisustan punaruskeasta villasta. Aloitin sen tekemällä pienen tiukan pallon ohuesta villan palasta. Sen jälkeen jatkoin ohuiden villalevyjen kierittämistä pallon ympärille ristiin rastiin, kunnes pallo on isompi kuin nyrkkini. Villat kutistuvat huopuessaan. Tämän jälkeen alkaa huovutus. Kastelin palloa varovasti kuumalla vedellä. Laitoin käsiini astianpesuainetta, jotta villakuidut eivät tartu käsiin ja pallon pyörittäminen on helpompaa. Pyöritin aluksi palloa varovasti käsieni välissä ja kun se oli hieman huopunut, aloin pyörittämään sitä leikkuulautaa vasten kovempaa ja kovempaa. Pikku hiljaa huopumisen alkaa huomaamaan. Kun pallo oli mielestäni tarpeeksi tiukka, lopetin huovutuksen kastelemalla palloa vuorotellen kuumassa ja kylmässä vedessä. Viimeiseksi kylmässä. Heittelin samalla palloa tiskialtaaseen yli kymmenen kertaa lujaa. Pallo sai kuivua tämän jälkeen aika kauan, ennen kuin aloitin neulahuovutuksen. Neulahuovutin ensin mantereet vihreällä huovalla ja sen jälkeen lisäsin meret. En tehnyt tarkkaa kopiota maapallosta vaan jotain sinne päin niin, että lopputulos muistuttaa maapalloa. 
Tarkoituksenani on leikata maapallo vielä halki ja neulahuovuttaa sisälle  maapallon kerroksia, ydin ym.