Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puukässä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puukässä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2016

Puukorut

Kauniista itsessään kuvioisesta puusta saa kauniin korun, kun vain hieman sahaa, hioo ja maalaa päälle esim geometrisia kuvioita.


torstaina, helmikuuta 18, 2016

Suodatinpussiteline

Puuleipäreistä valmistettu suodatinpussiteline


Tarvittavat kappaleet leikattuina.
Ruuvaus ja reiänporaus ja seinään kiinni.


keskiviikkona, marraskuuta 18, 2015

Lelukori

Kesäprojektina aloin nikkaroimaan lelukoria, jotta pienet kylävieraat pääsevät helposti lelujen kimppuun.
Isältä löytyi vanhoja lautoja minun käyttööni ja niistä sitten sahaamalla ja ruuvaamalla tuli näppärä pieni puulaatikko.

Ehdotteli se isä uutta kirkastakin lautaa työstettäväkseni, mutta halusin nimenomaan vanhaa ja vähän rosoista lautaa.
Sitten vielä maali päälle, ja reikien poraus juuttinarukahvoille.

tiistaina, heinäkuuta 21, 2015

Tervetuloa kyltti uuteen kotiin















Puupölkystä sahattu "leipäre" hieman vinoon.
Puunpinta hiottu ja käsitelty ohuesti valkealla kuultomaalilla.
Kuva hahmoteltu ensin lyijykynällä ja sitten tussattu päälle.
Saman olisi voinut toteuttaa myös maalaamalla tai polttokynällä kuvioimalla.

sunnuntaina, helmikuuta 16, 2014

Sisäkeinu lapselle



Lähdin miettimään siskonlapselle ristiäislahjaa ja päädyin ompelemaan sisälle ripustettavan kangaskeinun, jonka käyttöä kummityttöni lähti heti testaamaan. Katselin netistä erilaisia malleja ja niiden pohjalta suunnittelin keinua. Suunnitelmani oli paperille epämääräistä piirtämistä ja hahmottelua. 



Keinun sivujen yläreunaan, puuosan kohdalle, päätin laittaa pehmikkeeksi ohutta fleecekangasta, jotta se olisi pehmeämpi lapsen nojatessa siihen.



Lisäksi istuinosaan lisäsin hieman paksumpaa collegekangasta kaksi kerrosta, jotta istuinosasta tulisi jämäkämpi ja mukavampi istua.



Ompelin pitkät pötköt päällekkäin, jolloin istuinosan kohdalle tuli yhteensä nelinkertaisesti collegekangasta.


Puuosat on tehty harjanvarresta ja naruna on juuttinarua(6 mm). Reiät on porattu porakoneella 4,5 cm päähän puuosien päistä.

lauantaina, tammikuuta 18, 2014

Ammuu-palapeli pääsi käyttöön

Joululahjaksi antamani ammuu-palapeli pääsi käyttöönsä. Tosin tämän vajaan 2 vuotiaan tytön mielestä kuvassa oli "määä-määä" eikä "ammuu". Sarvien puuttuminen hämäsi nyt pikkusta liikaa. Mut eipä tuo käyttöä haittaa.



maanantaina, joulukuuta 16, 2013

Ammuu-palapeli



Tässä on eräs luokanopettaja opintoihini kuuluvan teknologiakasvatuksen perusteet -kurssin aikaansaannos. Tämä palapeli on menossa kummitytölleni joulupukin lahjasäkkiin. Heh, nyt näyttäisi vähän siltä, että saan innoitukseni töihin aina suunnitellessa kummitytölleni juttuja. Puolitoista vuotias kummityttöni on suuri lehmäfani ja siitä siis aihe palapeliin.


Tämän opintojakson tavoitteena minulla oli oppia suunnittelemaan tietylle luokka-asteelle soveltuva työ ja harjaantua itse lisää teknisen käsityön eri osa-alueilla. Halusin pyrkiä muuttamaan omia ajattelutapojani nykyaikaisempaan kokonaisen käsityön ajatteluun. Tämä on minulle jo tuttua tekstiilikäsityön puolelta, joten tämä sama ajatus pitäisi pystyä siirtämään  vain teknisen käsityön puolelle. Opintojakson aikana sainkin suunniteltua ja toteutettua työn, joka on mielestäni 4.luokkalaiselle riittävän haastava, mutta kuitenkin toteutettavissa kokonaisen käsityöprosessin keinoin. Työ voi olla jokaisella oppilaalla omannäköinen ja jokaisella on mahdollisuus suunnitella siitä käyttötarkoituksiinsa sopiva. Työ vaatii omaa pohdintaa ja ratkaisujen tekoa tutkimisen ja kokeilemisen kautta. Täytyy miettiä kenelle ja miksi pelin rakentaa. Mistä materiaalista se kannattaa tehdä ja mitä työvälineitä sen tekemiseen vaaditaan.


Suunnittelemastani ja valmistamastani työstä tuli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut vaikka joissain kohdissa olisin voinut saada parempaa jälkeä aikaan, jos olisin heti löytänyt oikeat työvälineet työstämiseen. Kuviosahausta aloittaessani käytin 2 mm paksuista lehtisahaa, mutta kääntymiskohdan tullessa vastaan, huomasimme sen olevan liian jäykkä, joten jos tällä terällä olisi jatkanut sahaamista, olisi pitänyt joka käännöskohtaan porata oma pieni aloitusreikä. Nämä reiät olisivat jääneet näkyviin hyvin helposti työhön, joten päädyin testaamaan ohuempaa terää lehtisahassa. Kokeilu osoittautui onnistuneeksi valinnaksi ja tämän avulla sain sahattua koko kuvion irti todella kauniisti. Minua jäi hieman harmittamaan se, että isommalla terällä sahatut  näkyvät hieman lopullisessa työssä. En voinut hioa porausreikää kokonaan näkyvistä, jotten sillä palat olisivat olleet muuten liian pieniä koloon nähden ja jääneet näin ollen lonksumaan valmiissa työssä ikävästi. Kaiken kaikkiaan olen kuitenki tyytyväinen työhöni.

Jouluna sitten nähdään kuinka puolitoista vuotias kummityttöni tämän kokoamisessa onnistuu. 

lauantaina, lokakuuta 26, 2013

Tuoliprojekti

Sain inspiraation tähän tuoliprojektiin Empun  tuoleista http://kassahommia.blogspot.fi/2013/03/virkattuja-pullonkorkkeja-pannunalusina.html. Uudessa kodissamme oli valmiina kaksi kulahtanutta perusjakkaraa enkä halunnut heittää siinä vain pois. Empun jakkaran päälliset olivat niin hienot, että halusin tehdä samanlaiset. Pidän myös sellaisista käsityöprojekteista, jotka kestävät pitkään. Tämä taitaa ehkä olla ikuisuusprojekti... :) Aloitin tuolien hiomisella projektin. Maalaaminen on seuraava vaihe. Aloin myös virkkaamaan "nappuloita". Maalaan tuolit valkoisiksi, koska se käy hyvin meidän kotiimme. Minulla sattui olemaan valkoista, harmaata ja mustaa lankaaa varastossa. Minusta tuolin päällisestä tulee veikeä, mutta hillitty. Laitan projektista lisää kuvia, kunhan saan ensin jotain valmiiksi :)








perjantaina, maaliskuuta 08, 2013

Norsupalapeli

 Tein koulussa teknisentyön kurssilla tällaisen norsupalapelin. Palapelissä on pieninä yksityiskohtina maalauksen lisäksi emaloituja messingin paloja.