lauantaina, joulukuuta 29, 2012

Tölkkien vetimistä virkkaus (ohje)

 Tämä ohje perustuu nyt aika pitkälle kuviin ja katsomiseen. Muutama vinkki kuitenkin: Vetimet laitetaan aina oikeat puolet vastakkain, jotta epäsiistit takapuolet jäävät työn taakse. Vetimien takaosat voivat olla teräviä, joten niille on joko hyvä tehdä jotain tai lisätä vuorikangas esim. kassiin. Virkkaus tehdään kiinteillä silmukoilla ja silmukat kannattaa minun mielestäni tehdä aika melko löysiksi, jotta vetimet kääntyvät nätisti. Viimeisessä kuvassa kokeilin hieman, miltä reunan virkkaamalla viimeistely näyttäisi. Kassiin olisi ehkä hyvä virkata vaikka kiinteillä silmukoilla reunat, jotta osat on helppo liittää yhteen ja lopputulos näyttää siistiltä. Ei muuta kuin kokeilemaan :)





















Tässä vielä linkki eräälle sivustolle, mikä mielestäni on hyvä tähän aiheeseen liittyen http://www.poptabpurse.blogspot.fi.

Kameran suojapussi, kuviovirkkaus

Tein tämän kamerapussin monta vuotta sitten, kun luin jostain käsityölehdestä kuviovirkkauksesta (toivottavasti termi on oikea) ja siitä, että talonpoijat olivat käyttäneet tällaisia pusseja kukkaroinaan. Pussit oli usein heidän morsiantensa tekemiä. Muistaakseni asia meni näin :) En osaa neuvoa miten tein pussin tarkalleen, mutta muistaakseni sen tekeminen ei ollut kamalan vaikeaa.

Pleikkarin ohjaimen nimikointi


Poikaystäväni on menossa pelaamaan johonkin änäriturnaukseen tai vastaavaan ja hän pyysi minua nimikoimaan jotenkin hänen pleikkarinsa ohjaimen, jotta se erottuu muiden pelaajien ohjaimista. Minä tein työtä käskettyä ja virkkasin mustalla puuvillalangalla ohjaimen muotoja mukailevan kappaleen. Kirjoin valkoisella kalalangalla nimikirjaimet ja ompelin kappaleen kiinni ohjaimeen. Tein kappaleeseen aukot latausjohdolle sekä Playstation-nappulalle.


lauantaina, joulukuuta 22, 2012

Neulottu kauluri



Tämän neulotun kaulurin tein isälleni joululahjaksi. Hän toivoi tällaista talven ulkotöihin lämmittämään. Neuloin noin 25 cm korkean joustin kauluksen kauluriin, jotta se ylettää nenän päälle asti. Tein kauluri Dropsin sivuilta löytämäni ohjeen mukaan: http://www.garnstudio.com/lang/fi /visoppskrift.php?d_nr=85&d_id=6&lang=fi. Koska neule meinasi etenkin takapuolella mennä rullalle, virkkasin kauluriin vielä kolme kerrosta kiinteitä silmukoita. Lopuksi höyrytin kaulurin. Nueloin tämän kaksin kertaisella langalla. Lankoina olivat Dropsin Alpaca ja Merinovilla. 

Käpykranssi

Tein tämän käpykranssin askartelukaupasta ostamani pajurinkulan päälle. Liimana käytin kuumaliimaa ja kiinnityslenkki on ruskeaa narua. Kävyt ovat männynkäpyjä.

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2012

Auto-kravattikukkaro


Tässä kukkarossa on lenkki avaimia varten. Neppari tuli kannessa hieman liian ylös, nyt läpän reuna on hieman lörppö.

Kravattikaulakoru

Lyhensin hieman kravattia ohuemmasta päästä. Paksuun päähän ompelin pienen napinläven, jotta napin kanta menee siitä läpi. Ompelin napin kiinni kravatin ohuempaan päähän. Tämän jälkeen mallasin kravattia kaulalleni ja tein muotolaskoksia, jotta kravatti istuisi kauniisti.

Kravatista tuunattu kukkaro


















Tähän kravatista tuunattuun kukkaroon saat mahtumaan erillisiin taskuihin kännykän ja vaikka kortit. Neppari pitää tavarat tallella.

Lunta satelee

Virkatut lumihiutaleet on tehty paksusta kalalangasta. Loin aluksi 9 ketjusilmukkaa, mitkä yhdistin piilosilmukalla renkaaksi. Tämän jälkeen tein 4 ketjusilmukkaa ja 3 tuplapylvästä. (4 ketjusilmukkaa, 4 tuplapylvästä) x5. Seuraavalla kierroksella ketjusilmukoihin tehdään puolipylväs,  ketjusilmukka, pylväs, 3 viiden silmukan nirkkoa, ketjusilmukka, puolipylväs, ketjusilmukka. Yhdistä piilosilmukalla edelliseen kerrokseen ja siirry piilosilmukoilla seuraavien ketjusilmukoiden luokse. Kiinnityslenkin saat, kun teet keskimmäiseen nirkkoon viiden silmukan sijaan vaikka 30 ketjusilmukkaa. 

tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Nukkekodin tekstiileitä joululahjaksi

Tein kummitytölleni nukkekotiin muutamia tekstiileitä. 
Mukavaa joululahjojen puuhasteluaikaa kaikille! :)
Kutistuneesta villaneuleesta tehdyt tyynyt (n. 3x3 cm) sekä viltti. Tyynyissä  olevat isoäidin neliöt on virkattu pitsinvirkkauslangasta.
Matot kudottu Brion pienillä kangaspuilla, loimena oli kalalanka ja kuteena erilaiset villalangat. Keskimmäinen matto on noin 8,5x12 cm.


Matto on virkattu puuvillalangasta. Halkaisija 10 cm.

Nukkekodin päiväpeitto on virkattu pitsinvirkkauslangasta (16x16 cm).

torstaina, marraskuuta 29, 2012

Kravatille kyytiä

Kirppareilta löytyy mieletön määrä erilaisia kravatteja. Me keksimme niille muutaman uusiokäyttötarkoituksen. Tässä yksi niistä: rusettikaulus.

Työohje:
1. Tee kravattiin näyttävä rusetti niin, että kravatti on kaulassasi tätä tehdessä.
2. Mallaa kravatista sopiva esim. t-paidan pääntiehen.
3. Neulaa kravatti oikeaan kohtaan paitaa kiinni (huom! mihin rusetin asettuvan).
4. Ompele käsin kravatti paikoilleen. Voit joutua tekemään pieniä muotolaskoksia kravattiin, jotta se istuu kailallesi parhaiten.

tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Huovutettu magneetti


Huovutin aluksi villalevyn. Tämä vaihe kestää aika kauan ja vaatii kärsivällisyyttä, jotta levystä saa tiiviin. Annoin levyn kuivua yön yli. Tämän jälkeen piirsin villalevyn pintaan halutun kuvion ja leikkasin sen saksilla irti.

Liimasin sydämen pikaliimalla kiinni magneettiin. Lopuksi annoin liiman kuivua hyvin.

Magneeteista tuli mielestäni kauniita ja huovutusta lukuun ottamatta työskentely oli nopeaa.


Huovutetuista palloista tehtyjä koruja






Tein huovutetuista palloista muutaman nopean korun. Käytin valmiita osia korujen tekoon, niitä voi ostaa askartelukaupoista. Pallot huovutin niin, että ensin kiersin villoja melko tiiviiksi palloiksi, noin 2-3 kertaa isommiksi kuin minkä halusin lopputuloksen olevan. Tulos riippuu hieman huovutuksen kestosta ja siitä, kuinka tiiviiksi villat sai kieritettyä. Huovutuksen aloitin kastelemalla pallon lämpimällä vedellä ja aloin kevyesti pyörittämään sitä käsieni välissä. Kun pallo oli hieman huopunut, lisäsin voimaa pyöritykseen. Pallojen teko on nopeaa ja helppoa. Mielestäni niistä syntyi yksinkertaisen kauniita koruja helposti :)

Nappikorvakorut
Huovutin pari pientä harmaata palloa. Annoin niiden kuivua yön yli. Liimasin pikaliimalla niihin valmiit taustat kiinni. Liiman kannattaa antaa kuivua kunnolla. 

Roikkuvat korvakorut
Huovutin kaksi pienempää valkoista palloa ja kaksi isompaa harmaata palloa. Annoin näiden kuivua yön yli. Tein niihin reiät neulalla ja vedin kuvassa näkyvät hopean väriset tapit niistä läpi. Leikkasin ylimääräiset pois tapeista. Taitoin harmaan pallon läpi menneen tapin pään 90-asteen kulmaan, jotta pallo ei lähde irti. Valkoisen pallon läpi menneeseen tappiin taivutin pihdeillä ympyrän. Yhdistin pallot teon aikana toisiinsa ja lopuksi lisäsin korvakorun koukun. 

Kaulakoru
Huovutin yhden ison harmaan pallon ja kaksi pienempää valkoista. Käytin melko jäykkää nahkanarua. Tein aluksi kulkureittiä nauhalle palloihin niin, että pistin ison parsinneulan muutaman kerran pallojen läpi. Sen jälkeen leikkasin nahkanauhan pään ohuemmaksi ja laitoin sen neulan silmästä läpi. Vedin neulan nauhan kanssa pallojen läpi. En laittanut koruun lukkoa, koska mielestäni jäykkään nahkanauhaan oli helpompi tehdä solmu kuin laittaa lukko kiinni. Näin korun pituutta voi myös säätää halutessaan. 

torstaina, marraskuuta 01, 2012

Helmi pikkulaukku


Tämä kaunis pikkuinen iltalaukku  on tehty Suuren käsityö -lehden ohjeen mukaan (7/2012). Neuloin laukun puikoilla nro 3 tai 3,5 ja lankana käytin Norjalaista Silja-lankaa. Ohje oli mielestäni aika yksinkertainen. Neuleessa käytetään oikeita ja nurjia silmukoita sekä langan nostoja neulomatta. Työn etupuolella neulotaan 1 oikein ja 1 langan nosto, jolloin helmi asetetaan paikoilleen.

Muutamia lisäyksiä olisin itse kirjannut ohjeeseen... Ensinnäkin lankaan pujotettavien helmien koosta ei ollut ohjeessa puhetta. Helmien täytyy olla tarpeeksi isoja, jotta ne on helppo pujottaa lankaan ja ne eivät katoa neuleen sisälle vaan jäävät näkyviin. Minun käyttämäni helmet olivat noin nuppineulan pään kokoisia.

Toinen mikä ohjeesta mielestäni puuttuu on kunnon ohje vuoren tekemiseen. Vuorikankaaseen silitetään kiinni tukikangas. Minä ostin liian ohutta tukikangasta, jolloin laukku jäi aika löysäksi. Seuraaviin laukkuihin taidan silittää muutaman kerroksen tukikangasta. Minun ostamani tukikangas oli mustaa, mikä sopi hyvin tarkoitukseen. Laukusta saa siistin ompelemalla sen kokonaan käsin. Itse ompelin ensin ylä- ja alapään, sen jälkeen läpän reunat ja lopuksi sivusaumat.

Kolmas ongelma ohjeessa oli se, ettei laukkuun oltu kaavailtu minkäänlaista kiinnitystä. Minun laukusta tavarat putoaisivat helposti, etenkin kun vuorikangas on liukas. Ajattelin laittaa ison nepparin kiinnitykseksi.

Tekemäni laukku oli menossa lahjaksi, joten kirjailin vapaalla konekirjonnalla J-kirjaimen vuoreen.

maanantaina, lokakuuta 22, 2012

Villapaidasta tuunattu kaulanlämmitin


Sain viime syksynä äidiltäni vanuneen ja muotonsa menettäneen villapaidan. Villapaita oli kaunis, mutta käyttökelvoton sellaisenaan. En malttanut heittää sitä roskiin suoraan vaan ideoin siitä kaulanlämmittimen. Leikkasin paidasta sopivan kokoisen palan, poistin vetoketjun, ompelin hakaset ja koristelin neuleen reunan virkkaamalla.

Kaulanlämmitin on ollut ihana talvisilla lenkeillä, ei meinaan tuli tuiverra kylmästi niskassa :) Olen käyttänyt kaulanlämmitintä myös kaulahuivin tilalla. Hieman olen pohtinut hakasten sopivuutta tähän työhön... Vetoketjua en halunnut laittaa, koska ajattelin sen kylmenevän talvella ja tuntuvan ikävältä leukaa ja kaulaa vasten. Hakasissa ei ole muuta ongelmaa kuin se, että ne on hankala laittaa kiinni. Mutta ehkä ne toistaiseksi toimivat tarpeeksi hyvin. 

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

t niinku tiskirätti

Tiskirätti on kiva tuliainen tupareihin tai vaikka nimpparilahjaksi. Itse olen tehnyt tiskirättejä muutaman varastoon ja joululahjoiksi. Tämän tiskirätin tein näin:

Lankana Novita Hanko
Puikot 5mm

Leveys 21 silmukkaa. Alkuun neuloin helmineuletta (1o, 1n) neljä kerrosta, minkä jälkeen sivuilla neuloin edelleen helmineuletta neljällä silmukalla molemmissa reunoissa. Tein 13 senttiä näin ja loppuun taas neljä kerrosta kokonaan helmineuletta.

Virkkasin reunaan kerroksen kiinteillä silmukoilla. Virkkauksen alle sai mukavasti piiloon aloitus- ja lopetuslangan pätkät.

t-kirjaimen tein silmukoita jäljittelemällä. Suunnittelin ensin kirjaimen ruutupaperille. Silmukoiden jäljittelystä löytyy ohje esim. Käspaikan sivuilta.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2012

Lapaset (helmineule)

Turbaanipipo




Tämän turbaanipipon ohje on Suuri Käsityö -lehdestä (9/2012). Pipo oli mielestäni hyvin helppo tehdä, ohje menee yksin- kertaistettuna näin: neulo 22:lla silmukalla 2 oikein 2 nurin joustin neuletta yhteensä 90 senttiä. Merkitse työn keskikohta esim. hakaneulalla, sekä työn alkuun ja loppuun merkit. Näinä merkkeinä toimivat hyvin esim. langat mitkä jäävät aloitukseen ja lopetukseen. Kaikkien merkkien tulee olla suorakaiteen samalla sivulla. Taita suorakaiteen päät hakaneulan luo niin, että päät menevät ristiin. Tässä vaiheessa huomaat miten pipo muodostuu ja osaat ommella saumat oikeisiin kohtiin. En muista mitä lanka oli, mutta puikkojen paksuus oli 5mm.
 Mielestäni piposta olisi tullut hieman naisellisempi, jos sen olisi tehnyt hieman ohuemmasta langasta. Minulla jäi pipon takaraivoon ruma sauma, kun ompelin suorakaiteen päät hakaneulan viereen. Peitin ruman jäljen tekemällä sinne kaksi riviä ketjupistoilla. 

keskiviikkona, elokuuta 01, 2012

Maalatut rottinkikorit

Tulipa tässä eräänä päivänä mieleeni, että jotain pientä on eteisessä uudistettava. Koska muuten eteisessäni on lähinnä valkoista ja harmaata väriä, niin rottinkiset korit hattihyllyllä tuntuivat sopivalta uudistuskohteelta. Päätin maalata ne harmaiksi.

Kävin ostamassa Tarjoustalosta kolme purkkia spray-maalia, tumminta harmaata mitä oli (ei kuitenkaan hopeista). Sitten suihkutin ulkona korit useaan kertaan päivän aikana niin, että kaikki pinnat olivat tasaisen värin peitossa. Maali ahisi aika voimakkaalle ja pöllysi helposti ympäri, joten maalauspaikka kannattaa valita huolella. Korit tuntuivat jo samana iltana kuivilta, mutta annoin niiden kuitenkin kuivua kolme yötä varmuuden vuoksi. Olisi ollut ikävää saada harmaa laikkuisia huiveja.


Projekti oli helppo toteuttaa. Noin 12 eurolla sain vanhoista koreista tuunattua sopivammat nykyiseen sisustukseeni ja modernimman näköiset.





keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2012

Neulottu tiskirätti

Innostuin neulomaan tiskirätin, kun kaupasta ostamani tavalliset tiskirätit loppuivat kaapista. Ajattelin, että kyllä tähänkin on löydyttävä joku kestävämpi ratkaisu. Suuri käsityö -lehdessä (7/2012) oli sopivasti ohje tiskirätin tekoon. 
 Tiskirätin neuloi yhdessä illassa ja lopputulos on mielestäni kaunis, kauniinpi kuin kaupan tiskiräteissä. Itse tehdyssä rätissä voi päättää langan värin sopimaan muun keittiön sisustukseen. Tein tiskirätin Novitan Tennessee puuvillalangasta. Langan voi pestä 60 asteessa. Tein tiskirätin ohjeen mukaan, pienen muutoksen tekisin kuitenkin ohjeeseen. Tekisin rätistä hieman isomman seuraavalla kerralla. Toki koko riippuu käsialasta paljon. 

Luin muidenkin blogeja itse neulotuista tiskiräteistä ja muutama vinkki osui niistä silmiini. Tiskirätin voisi tehdä myös Novitan Hanko-langasta tai bambulangasta. Rätistä kannattaa tehdä ilmava, jotta se kuivuu eikä käy haisemaan. Rättejä kannattaa tehdä muutama varastoon, koska rättejä kannattaa pestä tasaisin väliajoin. Joku kertoi pesevänsä kerran viikossa ja toinen harvemmin. Täytyy itse testata nyt tiskirättiä ja katsoa miten hyvin se toimii käytännössä :).