perjantaina, huhtikuuta 19, 2013

Mieleen jäänyt neuletyö ja neuletilkkuja

Neulomisen perustekniikat ovat minulle tuttuja aikaisemmin jo, mutta pyrin koittamaan myös perustekniikoista poikkeavia tekniikoita. 

Ensimmäisenä koitin ihan perinteistä sileää neuletta. Tässä neuloksessa pitää joka toinen kerros neuloa oikein ja joka toinen nurin.


Tässä kuvassa on suoraneule takapuolelta. Sivusto aiheesta löytyy täältä.


Sen jälkeen yhdistin oikeaa oikeita ja nurjia silmukoita niin, että tein vuorotellen 3 oikeaa ja 3 nurjaa silmukkaa neljän rivin ajan. Tämän jälkeen vaihdoin oikeiden ja nurjien silmukoiden paikat toisin päin. Kurkkaa tämä


Tämä neulos on tehty niin, että joka toisella kerroksella on neulottu aina oikeaa ja joka toisella kerroksella oikeita ja nurjia silmukoita vuorotellen. Vasemmalla on kuva neuleen oikeasta puolesta ja oikealla nurjasta puolesta. Itse olen käyttänyt tätä neuletta neulotussa tiskirätissä. Jaksan ihmetellä sitä, miten erilaisia pintoja neuloessa saa aikaiseksi vain oikeilla ja nurjilla silmukoilla. http://kaspaikka.fi/neulonta/neulokset/oikein-nurin-neuloksia.html 



Kohoraitaneulos on mielestäni hauska, hieman palmikkoa muistuttava neulos. Tämä kuvio on Dropsin villasukkaohjeesta. Tein tuolla ohjeella äidilleni villasukat puuvillalangasta ja myös siinä materiaalissa kuvio toimi hyvin. Mielestäni Dropsilla on hyvä valikoima lankoja ja ohjeita, olen tutustunut niihin tämän kurssin aikana hieman.


Seuraavat viisi näytettä ovat Novitan neuleet kirjasta nimeltään Käsinneulonnan ABC. Ensimmäisenä on palmikkoneule, Irlantilaiset ruudut. Pidän itse tämän palmikon ulkonäöstä, koska pinnasta tulee kohollaan oleva ja mielenkiintoinen. Palmikoiden tekeminen vaati hieman keskittymistä, mutta mielestäni tekniikka oli simppeli. 


Seuraava näyte on nyppyneule. Näytteessä olen kokeillut kahta erilaista nyppymallia. Itse en jostain syystä pidä näistä nypyistä kovin paljon. Ne oli yksinkertaista tehdä, mutta ulkonäkö on minusta kummallinen. 


Valepatentti tai tunturineulos on hyvin joustava. Eräs luokkalaisemme kertoi, että tätä sanotaan tunturineulokseksi sen takia, että neuleessa on ikään kuin laaksoja ja korkeampia tuntureita. Tämänkin neuleen saa aikaiseksi vain oikeita ja nurjia silmukoita ryhmittelemällä. 


Kokeilin alla olevaa pitsineuletta kaksi kertaa, koska ensi yrityksellä minulla oli silmukoita liian vähän työssä, jolloin reunan reiät eivät näkyneet (oikean puoleinen kuva). Vasemman puoleinen näyte onnistui paremmin ja siistimmin. Opin tästä sen, että aina kannattaa tehdä hyvän kokoinen näyte neuleestä, ennen kuin aloittaa tekemään varsinaista työtä. 


Verkkoneuleen ohje oli mielestäni yksinkertainen, mutta silti jouduin koittamaan monta kertaa tämän neuleen tekemistä ennen kuin onnistuin. Nämä olivat ensimmäisiä kertoja kun kokeilin tällaisia reiällisiä neuleita. Oli mukavaa päästä omalta mukavuusalueelta pois, koska opin paljon näitä tehdessä. Opin lukemaan ohjeita sekä ymmärtämään lisäysten ja kavennusten vaikutuksia neuleen ulkonäköön. 


Itse en ollut ennen tätä kurssia kokeillut kirjoneuleen neulomista. Mielestäni kirjoneuleet ovat kauniita, mutta jotenkin en ole ehkä uskaltanut kokeilla sellaisen tekemistä. Nyt kokeilin sitä ensimmäistä kertaa ja jälki oli sen näköistä :D. 

http://kaspaikka.fi/neulonta/neulokset/kirjoneulos.html


Langankiertoneulos oli minulle uusi tuttavuus, mutta yllätyksekseni aika helppo tehdä. Jotenkin mieleeni tuli heti ajatus tämän neuleen käytöstä puuvillaisen neuleen hihoissa koristeena. 

http://kaspaikka.fi/neulonta/neulokset/langankiertoneulos.html


Mieleen jäänyt neule työ minulle on ollut viime vuoden talvella tekemäni pikkulaukut. Laitoin yhdestä laukusta kuvan blogiini (osoite: http://kassahommia.blogspot.fi/2012/11/helmi-pikkulaukku.html). Tämä työ on jäänyt mieleeni sen takia, että tein sen vasta äskettäin ja myös sen takia, että haastoin tätä työtä tehdessäni itseni käsityöntekijänä. Pitkästä aikaa seurasin ohjetta (Suuresta käsityölehdestä), vaikka ohjeen tulkitseminen tuotti minulle aluksi hieman tuskaa. Olen huono lukemaan neuleohjeita, koska teen usein omasta päästäni asioita. Mielestäni laukuista tuli hienoja, tein niitä yhteensä kolme. Minulla on vielä tarvikkeet omaan kappaleeseen, kunhan saan aikaiseksi tehdä sen.  

Tämä neuletyösarja on jäänyt varmaan mieleeni myös sen takia, että lopputuloksesta tuli parempi kuin olin osannut odottaa. Laukkuun jäi vielä kehittämisen varaa, mutta se ei haitannut minua tällä kertaa. Se jäi mieleen myös sen takia, että ymmärsin tätä työtä tehdessäni miten paljon minulla on vielä kehityttävää tulevana käsityönopettajana. Vaikka itse teen usein soveltaen ja omasta päästä käsitöitä, niin en voi olettaa oppilaideni tekevän samoin. Ohjeiden tekstit voi olla aluksi hankalia ymmärtää, mutta niihin tottuu hiljalleen.  Minun on opettajana osattava tulkita ohjeita ja opetettava oppilaani myös lukemaan niitä. 

Alla on kuva tällaisen laukun pinnasta. Mielestäni helmet kimaltelevat kauniisti neuleen lomassa ja tuovat siihen mielenkiintoisen ja kauniin säväyksen. Käytin helminä isoimpia lasihelmiä mitä löysin. Niiden pitää mennä villalangasta läpi. Laitoin ensin kaikki helmet lankaan valmiiksi ja sen jälkeen neulominen olikin melko vaivatonta. 



Konttineuletta kokeillessani jouduin haastamaan itseni. En ollut tehnyt tällä tekniikalla aiemmin. Vaikka tekniikka näyttää vaikealta, niin se oli loppujen lopuksi aika yksinkertainen ja looginen. Ohje löytyy esimerkiksi täältä



Tappi- tai naulakkoneulonta oli aiheeni, kun esittelimme demoilla erilaisia neulontatekniikoita. Näytin löytämäni Youtube-videon (löytyy täältä), missä hauskaa oli se, että videolla lapsi neuloo. Tappineulonta oli mielestäni mukava tekniikka ja lapset voisivat pitää siitä. Lankana itse käytin matonkudetta, mutta muukin paksu lanka käy. Neuletta syntyy nopeasti ja isona pintana. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti