maanantaina, tammikuuta 06, 2014

Kastemekko ja lapsen juhlabolero

Melkein kaksi vuotta sitten, ompelin kastemekon käyttäen siihen äitini hääpuvun alushametta ja häähuntua. Yläosan tein kangaskaupasta ostetusta valkoisesta taftista. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa alkuperäisestä alushameesta tai häähunnusta. Myös kuva ommellusta kastemekosta on melko kehno.
Tämän kuvan tarkoitus on kuitenkin kuvastaa sitä, että tein mekosta aivan liian suuren ja nyt toisen lapsen ristiäisten lähestyessä, päätin muokata mekosta sopivamman kokoisen. Olin sitä mieltä, että yksikään vauva ei olisi niin suuri, että mekko olisi sellaisenaan sopiva. Myös yläosan kangas oli loppujen lopuksi omasta mielestäni liian jäykkää ja kovaa pienen lapsen päälle. Päätin siis muuttaa yläosan kokonaan ja valitsin kankaaksi silkin.

Tässä kokonaiskuvaa siitä, minkälainen mekosta tuli muutosten jälkeen.

Edestä:                            Takaa:
Helma on siis äitini hääpuvun alushame. Minun ei tarvinnut tehdä helmaosuuteen paljoakaan. Ainoastaan ompelin hunnun reunassa olleen kukkapitsin käsinpistoilla helmaan koristeeksi. Lisäksi ompelin vyötärön laskoksille sopivankokoiseksi yläosan kanssa.
Yläosan tein silkkikankaasta, joka sointui hyvin alushameen kanssa. Helmaosuuteen tein eteen suuren vastalaskoksen, ja ompelin laskoksen päällitikkauksilla kiinni n. viiden senttimetrin matkalta.

Mekko on takaa selästä aukaistava, jotta mekko olisi helppo pukea pienen lapsen päälle. Kiinnitysmekanismina on hengettömät nepparit. Jos mekkoa haluaisi vielä vähän koristella, voisi taakse ommella koristenapit.

Aikaisemmin tekemäni mekon yläosa jäi siis kokonaan hyödyntämättä uuteen mekkoon ja tämän vuoksi päätinkin ommella siitä kummitytölleni eli tulevan vauvan isosiskolle juhlaboleron. Tämä ei enää vaatinut paljoa kun työ oli jo kerran aikaisemmin tehty. Eli ompelin vain helman ja bolero oli valmis!

Kuvat ovat nyt tytöllä ihan tavallisen arkibodyn päällä, kun en viitsinyt alkaa kiusaamaan häntä juhlavaatteiden pukemisella. Hänellä on menossa vaihe, jolloin pukeminen on todella inhottavaa puuhaa. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti