sunnuntaina, maaliskuuta 17, 2013

Punontakori vetoketjuista


Viime vuonna tein Kudonta -kurssilla punontatyönäni käsityökorin vanhoista vetoketjuista. Vetoketjut hamstrasin kirpputoreilta. Onnekseni niitä löytyikin eräältä pieneltä kirpparilta läjäpäin vanhoista vaatteista irrotettuina.

Yhdistelin vetoketjuista halutun mittaisia ompelemalla ne yksinkertaisesti ompelukoneella yhteen. Alla olevassa kuvassa näkyy, miten vetoketjuja on jatkettu ja kuinka pohjanpunonta on lähtenyt liikkeelle.


Kun punominen oli edennyt siihen asti, että viimeinen renkula oli väännetty paikoilleen, taittelin vetoketjun reunat sisään nuppineulojen avulla. Kori oli tässä vaiheessa todella hankala pitää kasassa ja reunat eivät meinanneet pysä lainkaan pystyssä. Olin ajatellut, että koska vetoketjuja on niin paljon ristiin rastiin niin se pysyisi hyvin muodossaan. Näin ei kuitenkaan valitettavasti tapahtunut, joten suunnitelmiin täytyi tehdä muutos.


Halusin korista jämäkän, joten minun täytyi kehitellä siihen jonkinlaista tukemista. Löysin tarvikelaatikostani vanhat jämäkät henkselit ja päätin hyödyntää ne tähän työhön. Leikkelin henkselit sopivan mittaisiksi pätkiksi ja ompelin ne käsin korin sisäpuolelle tukemaan reunoja.
Tämä toimi hyvin ja korista tuli sellainen kun olin alunperin ajatellutkin. 


Lopuksi ompelin koriin sopivankokoisen sisäpussin ja kiinnitin sen käsinpistoin reunoista kiinni. Lisäksi otin muutamilla pistoilla pussin pohjasta kiinni, jotta se pysyy paremmin paikoillaan.
Korista tuli toimiva ja nyt on saksilla ja mittanauhalla pysyvä paikka !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti